sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Pullo ja käsineet

Kaksi viime viikkoa hiihtoloman jälkeen on ollut sellaista kiirettä että huh sentään. Hirveesti ei ole ollut ylimääräistä aikaa, ja sen mitä on ollut olen käyttänyt seuraamalla Sydämen asialla -sarjaa Yle Areenasta. Nyt oli vieläpä tehokas ja kiireinen viikonloppukin. Kaikki mun jutut on onneksi mielekkäitä enkä malta luopua mistään, haluaisin vaan istua vähän enemmän kotona katsomassa telkkaria.




Mulla on kuitenkin uusi sisustusesine, viinipullo! Viini ostettiin pullon ulkoasun perusteella (eikä se ollut meidän arvovaltaisen mielipiteen mukaan kovin hyvää) ja ei hevospulloa voi heittää poiskaan, joten nyt se on lipaston päällä. Mulla on myös huonekasvin alku, ensimmäinen ikinä, mutta se näyttää vielä tässä vaiheessa niin surkealta että parempi vaan rauhassa odotella, selviääkö se ylipäänsä hengissä.




Rento kotihiihtoloma vierähti pääasiassa tietokoneella pelatessa ja kirjoja lukiessa, mutta tein myös tällaiset kynsikkäät. Jälleen kerran olin itse vähän epätietoinen, oliko design nyt kovin onnistunut vai ei (ne ei jotenkin koskaan näytä lopulta siltä kuin oon etukäteen suunnitellut), mutta kynsikkäät haltuunottanut poikakaveri väitti tykkäävänsä ja sehän on kai tärkeintä.

Nyt sitten kiireisen elämän jatkoon. Mun resepti on hoitaa kaikki ylimääräiset asiat mahdollisimman tehokkaasti pois alta, miettiä tarkkaan mikä on tärkeää ja panostaa vain siihen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti