Kiire on päässäsi

Mun syksy alkaa olla loppusuoralla. Muutamaa pimahdusherkkää viikkoa lukuun ottamatta olen tasapainoillut kahden koulun välillä kohtalaisen onnistuneesti ja aion jatkaa samaa keväällä, vaikka haaveilenkin että mulla olisi jotenkin maagisesti enemmän aikaa olla kotona ja nauttia kaikista kivoimpien ihmisten. Juttuhan on niin että:


kiire on ihan itse tehty.


Silloinkin kun kaikki kaatuu niskaan voi ihan itse myös vähentää sitä kiirettä. Työt ei lopu tekemällä ja arvosanoilla ja suorittamisilla on loppujen lopuksi aika vähän merkitystä. Sitä vaan jotenkin helposti sokaistuu asioille ja ryhtyy pussi päässä ryntäämään paikasta toiseen ja suorittamaan miljoonaa asiaa, jotka eivät sitten loppujen lopuksi kuitenkaan ole niin hirveän tärkeitä kuin miltä ne tuntuvat.

Ja saahan sitä juosta jos haluaa. Saa vääntää kahta korkeakoulututkintoa päällekkäin, treenata ja lähteä uusiin kivoihin projekteihin ja opetella puhumaan ruotsia ja hämmästyä kun kalenterissa ei enää ole tilaa että voisi käydä ystävän kanssa kahvilla. Mutta ei pidä ruveta kuvittelemaan että nämä ovat kiireet ovat maailman tärkeimpiä, tai etteikö maailma pyörisi edelleen jos yhtäkkiä vaan jättäisin kaiken tekemättä ja jäisin sängyn pohjalle. Ja luotan lujasti siihen, että kiireen tunnetta helpottaa kummasti se, jos tajuaa, että kiire on vain omassa päässä.


Itsenäisyyspäivän kunniaksi siivosin. Jouluvalotkin on.

NaNoWriMo 2014

Päätin kuitenkin osallistua NaNoWriMoon, tai paremminkin aloin kirjoittaa romaanikäsikirjoitusta marraskuun viides päivä Ruby Sparks -elokuvan inspiroimana ja sitten olikin jo aivan sama osallistua NaNoon. Niin että nyt olen silmät ristissä kirjoittanut kevyttä tyttöhömppää. Kuvituksena ihana graffitti lähellä Suvantosiltaa pyörätien varressa. Mitenhän graffittien tekijänoikeudet menevät, saako toisen tekemästä graffittista laittaa kuvan nettiin?

Nyt kun olen viime kuukausina sekä kirjoittanut kohtalaisen säännöllisesti biisejä että tällä viikolla myös proosaa, voin kai todeta, että mulla on meneillään jonkinlainen luova kausi, pitkästä aikaa. En tiedä, onko kyse enemmän oman minäkuvan säilyttämisestä vai ihan vaan tekemisen ilosta, mutta kyllä on kivaa.

Sunnuntai

Kuva ei ole ihan eiliseltä mutta fiilis ja maisema on.

Mä en nyt jaksa tehdä mitään. Niille jotka jaksavat: osallistukaa NaNoWriMoon, kirjoittakaa kirja marraskuussa! Se on niin kivaa, minäkin osallistuisin mutta en nyt jaksa (tai haluan tehdä tällä kertaa muita asioita sillä ajalla).

Rauhaa ja rakkautta

Näin kahden kuukauden jälkeen voi ehkä varovasti sanoa, että kaksien korkeakouluopintojen puskeminen päällekkäin ei ole ehkä fiksuimman tyypin valinta, mutta kuitenkin jokseenkin mahdollista. Ainakin niin kauan, kun osaa miettiä mikä on itselle tärkeintä, joustaa oikeista kohdista ja vähän vääristäkin silloin kun oikeasti väsyttää, ja myös niin kauan kun on oikeasti kiinnostunut ja innostunutkin asioista, joita tekee.

Kaipaisin kuitenkin elämääni myös vähän enemmän rauhaa. En aikaa, sitähän minulla on ihan yhtä paljon kuin kenellä tahansa muullakin, kaksikymmentäneljä tuntia vuorokaudessa. Kaipaan kykyä pysähtyä ja kykyä erottaa mitättömistä asioista ne tärkeät. Pitäisi pysähtyä useammin ja pitäisi muistaa useammin, että tärkeätä ei ole suoriutuminen, taito ja maine vaan rakkaimmat ihmiset, rauha olla itsensä kanssa ja hiljainen järvi kylmänä syyspäivänä.

Kolilla

Kurjalta tuntuu palata mökkivuorokauden jälkeen kaupunkiin. Ja vähän myös mietityttää, onko kaikki siinä omassa täyteen kirjoitetussa kalenterissa sitten kuitenkaan ihan niin tärkeetä ja olennaista ja miksei ikinä muka ole aikaa kuunnella aaltojen ääniä tai soittaa banjoa.

Kesä

Mun kesä oli kummallinen, ihana ja ihan sopivan pitkä. Matkustin kaupungista toiseen mutta kotona Joensuussa en käynyt kertaakaan, ennen kuin viime viikolla piti koulun takia palata tänne. Kävin Italiassa, harmittelin etukäteen että voi kun pitää lähteä tällaiseen koulun juttuun ja takaisin ei ois sitten ollutkaan kiire. Innostuin pitkästä aikaa matkustamisesta, ulkomailla asumisesta ja vieraista kielistä. Kävin lempiseuralaiseni kanssa Kolilla ja fiilistelin Suomen järvimaisemia. Mietin, mikä mikä minusta tulee isona, ja kehitin syksyä varten hirmuisen motivaation opiskella vaikka mitä. Vielä kun tietäis mikä on tärkeää ja mihin oma aika ja jaksaminen riittää.

Lomalla