Näin kahden kuukauden jälkeen voi ehkä varovasti sanoa, että kaksien korkeakouluopintojen puskeminen päällekkäin ei ole ehkä fiksuimman tyypin valinta, mutta kuitenkin jokseenkin mahdollista. Ainakin niin kauan, kun osaa miettiä mikä on itselle tärkeintä, joustaa oikeista kohdista ja vähän vääristäkin silloin kun oikeasti väsyttää, ja myös niin kauan kun on oikeasti kiinnostunut ja innostunutkin asioista, joita tekee.
Kaipaisin kuitenkin elämääni myös vähän enemmän rauhaa. En aikaa, sitähän minulla on ihan yhtä paljon kuin kenellä tahansa muullakin, kaksikymmentäneljä tuntia vuorokaudessa. Kaipaan kykyä pysähtyä ja kykyä erottaa mitättömistä asioista ne tärkeät. Pitäisi pysähtyä useammin ja pitäisi muistaa useammin, että tärkeätä ei ole suoriutuminen, taito ja maine vaan rakkaimmat ihmiset, rauha olla itsensä kanssa ja hiljainen järvi kylmänä syyspäivänä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti