perjantai 13. syyskuuta 2013

Villasukat


Villasukat on yksi niitä juttuja joita ois niin kiva tehdä, mutta kun niitä on jo ihan riittävästi! Nämä menivät onneksi lahjaksi, ja villasukkien vastaanottaja pääsi myös osallistumaan suunnitteluun. Värit on kuvassa vähän vinksallaan, oranssi on 7 veljeksen tämän syksyn värikartan ruosteenoranssia ja itse olen aika tohkeissani tuosta väristä, sitä pitää vielä yhdistellä johonkin muuhunkin juttuun. Myös kirjoneule tuntui toimivan villasukissa ihan hyvin, tosin näitä piti aika lailla venytellä ennen kuin ne sopivat kivasti omistajansa jalkoihin.

sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Matto lattialla



Yksiö on vaihtunut kämppisasumiseen, 28,5 neliötä melkein kuuteenkymmeneen ja sininen muovimatto laminaattiin. Uusi koti tuntuu yhtä paljon kodilta kuin vanhakin tuntui ja uusi kaupunki hyvällä tavalla vieraalta. Ja jes, vihdoinkin itse tehty, vähän jo kärsinyt ja harmaita hiuksia aiheuttanut matto on päässyt kivalle lattialle!